Heippa.

En suinkaan ole taas laiskistunut, vaan ensin minulla oli ongelmia kirjautua blogiin, koska jostain syysta facebook-kirjautumismetodi ei toiminut ollenkaan. Seuraavat viisi päivää vietimmekin sitten sairaalassa, josta kotiuduimme eilen.

Jaska oksenteli siis viime viikon sunnuntaista lähtien pahemmin, mitä aikaisemmin. Muistan hänen oksennelleen samallailla jo silloin kun äitini oli täällä, jolloin hän oli vain viikon ikäinen.
Joka tapauksessa oksentelu paheni ja paheni, kunnes viime keskiviikkona sain pysymään alhaalla vain kaksi syöttöä. Torstaina ei pysynyt sisällä mikään... annoin pojalle vettä, joka pysyi sisällä, kunnes annoin maitoa ja vedetkin tulivat pihalle.

Tuolloin päätin viedä pojan lääkäriin, vaikka appivanhemmat vakuuttelivatkin pojan voivan hyvin.
Onkohan se sitä kuuluisaa äidin vaistoa sitten?

No lääkärille kerroin sitten ettei viime yönä tullut edes pissaa vaippaan ja asiasta pitäisi kuulemma huolestua (mitä muut äidit olivat palstan kautta minua valistaneet) kolmeviikkoisen vauvan kohdalla. Lääkäri painoi sormellaan Jaskan mahaa ja katsoi suuhun ja totesi sillä olevan mahapöpö. Käski antaa vettä ekat kolme tuntia 45min välein 30ml ja sen jälkeen maitoa 45min välein yön yli ja tulla aamulla uudelleen vastaanotolle. Jos vaippa olisi silloin vielä kuiva, tarttisi miettiä sairaalahoitoa. Vaippa olisi siis ollut kuiva tuohon mennessä KAKSI VUOROKAUTTA.... -käsittämätön päätös lääkäriltä?!

No jokin sisälläni kertoi, ettei kyseessä tosiaan ole mahapöpö. Olin kirjoitellut Jaskan ongelmasta Refluksilapset nimiseen facebook ryhmään ja siellä jotkut veikkailivat mahaportin ahtaumaa ja googlettivat sen minulle jopa englanniksi, jotta osaisin kysyä asiasta lääkäriltä. Lääkäri totesi suoralta kädeltä, ettei kyseessä voi olla mahaportin ahtauma.
No selvä se sitten.

Jaska ei kuitenkaan pitänyt vettäkään sisällään, joten vein pojan sairaalaan samana iltana ja meidät otettiin sisälle. Pojalle laitettiin tippa ja mahaletku sekä määrättiin luonnollisesti syömiskielto.

Perjantaiaamuna hänen mahansa ultrattiin ja hänellä todettiin mahaportin ahtauma, joka vaatisi leikkausta. APUA MUN PIENI IHMEENI JOUTUU LEIKKAUKSEEN KOLMEVIIKKOISENA!!

Jäimme odottamaan siirtoa yhteen Lontoon sairaaloista. Lauantaina vapautui sänkypaikka Great Ormond Street Hospital for Children nimisestä lastensairaalasta, joka on alansa parhaimmistoa maailmassa. Jaska olisi siis hyvissä käsissä. Huokaisin helpotuksesta.
Saimme ambulanssisiirron sairaalaan, mutta leikkausta jouduimme odottamaan vielä sunnuntaille asti.

Minuun sattui katsoa itkevää lastani, kun en voinut häntä rauhoittaa mitenkään. Hän tietää, että äidiltä saa ruokaa, joten äidin syli ei rauhoittanut häntä juurikaan noina neljänä päivänä, vain isän syli sai hänet rauhoittumaan. Toki pojalla oli hirveä nälkä ja itki nälkäänsä. Minä itkin hänen kanssaan moneen kertaan. Paikallissairaalassa ei isä saanut olla yötä ja kuuntelin pojan itkua väsyneenä viisi tuntia, kunnes huomasin suuttuvani hänelle siitä. Sen jälkeen tunsin itseni maailman huonoimmaksi äidiksi, enkä voinut lopettaa itkemistä. Hoitajat veivät Jaskan pois, jotta saisin nukuttua. Nukuinkin hyvät yöunet, kunhan pääsin kyynelistäni eroon. Mutta millainen äiti ei saa lastaan rauhoitettua... :S

Sunnuntaina Jaska leikattiin ja kannoimme hänet leikkaussaliin ja sieltä pois. Katsoimme, kun hänet nukutettiin ja koko pieni vartalo valahti veltoksi. Hirvittävää katseltavaa. Leikkaus kesti tunnin ja oli melkolailla läpihuuto juttu. Meni oikein hyvin. Lääkäri sanoi Jaskalla olleen kaunis puolikuun muotoinen lihas (joka siis leikattiin ja joka normaalisti on pyöreä). Kuuden tunnin jälkeen saimme kokeilla ruokailua, mutta Jaskapa ei halunnut maitoa pullosta (pumpattua maitoani) eikä tissiltä. APUA! Se ei halua syödä! Mitä mä teen... taas tunsin itseni avuttomaksi.

 

Annoimme pojan nukkua muutaman tunnin ja nukuin itsekin. 9 tunnin jälkeen leikkauksesta tissi jo kelpasi. Luojan kiitos, -mikä helpotus!
Ja mikä parasta. Ruoka pysyi sisällä! Ks. leikkauksen jälkeen on normaalia oksennella ja voi kehittyä edelleen refluksi ja koliikki sun muuta. Jotenkin sitä vauvan pulauttelua jännittää nyt ihan erilailla ja syötön jälkeen odottaa kauhulla tuleeko kaikki pihalle. Ehkäpä tämä tästä tasoittuu... normaalisti oksentaa jos oksentaa... ei juuri pulauttele paljoa, kyllä sieltä sitten kunnolla tulee jos tulee, mutta ei niin pahasti mitä ennen leikkausta.

Tässä Lukas, kun letkut ja tipat on otettu pois ja saatu koko nassu vihdoin näkyviin.

Eilen (maanantaina) pääsimme kotiin sairaalasta. Olemme päättäneet pyytää kaikilta meille joululahjan ostamista suunnittelevilta ihmisiltä joululahjan sijaan lahjoitusta GOSHin sairaalalle ja teemme lahjoituksen sinne uuden vuoden jälkeen. Heidän mahtava henkilökuntansa pelasti Jaskan hengen jos näin voisi sanoa ja minun hermoni... he todella osasivat hommansa ja hoito oli aivan loistavaa. Kymmenen pistettä. GOSHin sairaala toimii siis pelkästään lahjoitusten avulla. Kun se osuu ensimmäistä kertaa omalle  kohdalle, sen tärkeyden huomaa. Ennen sitä on kävellyt ilmekään värähtämättä niiden kaikkien lahjoitus-kojujen ja kerääjien ohi..., mutta nyt sitä pysähtyy takuulla herkemmin.

Osastolla ollessa myös tuli ajatelleeksi, että vaikka meidän vauvamme oli sairas ja makasi siellä sängyssä nälkäisenä...meidän asiat olivat sillä osastolla ehkä kuitenkin kaikkein parhaimmin. Siellä oli mm. vauva, jonka kasvot olivat epämuodostuneet ja joka sen vuoksi ei pystynyt hengittämään ilman konetta. Siellä oli vastasyntyneitä, joiden henki rahisi niin pahasti (ilmeisesti jokin tulehdus), että he tarvitsivat tehohoitoa ja 24h valvontaa.
Tällainen avaa todellakin silmiä ja auttaa laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen.

Meillä on homeongelma asunnossa, mutta me saamme olla miehen vanhempien luona, jotka pitävät meistä hyvää huolta. Asiat voisivat olla huonomminkin.

Näihin tunnelmiin...